Tiedonjano on vienyt ihmiset halki viidakoiden ja uusien mantereiden, se on nostanut katseemme tähtiin ja saanut meidät pyrkimään Kuuhun. Koska pystymme siirtämään ja tallentamaan tietoa, meidän ei tarvitse tehdä kaikkea aina uudestaan. Voimme rakentaa uutta osaamista kiipeämällä meitä edeltäneiden jättiläisten hartioille.
Osaamme parantaa sairauksia, jotka olivat meille aiemmin kohtalokkaita. Kännykkä taskussamme sisältää tietokoneita, jotka viisikymmentä vuotta sitten veivät jalkapallokentän verran tilaa. Kaikki maailman tieto ja kaikki maailman ihmiset alkavat olla kämmenellämme.
Taantuma tekee ihmiset yleensä hyvin varovaiseksi. Emme helposti uskalla tehdä rohkeita päätöksiä ja laittaa itseämme peliin. Pelkäämme enemmän virheitä kuin mahdollisuuksia onnistua. Käperrymme itseemme ja toivomme, että taantuma menisi joskus ohi. Ei mene.
Hallitus on ollut tämän viikon erityisen energinen. Energiaviikolla on tehty kauaskantoiset ratkaisut sekä uusiutuvan energian että ydinenergian osalta. Päätökset on tehty ympäristön ja suomalaisen hyvinvoinnin puolesta. Hyvä niin. Hallitus on osoittanut päätöksentekokykyä ja edelläkävijyyttä ja osoittanut suunnan - Suomeen kannattaa investoida tulevaisuudessakin. Vain päätöksillä voidaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja vain päätöksillä saadaan Suomi nousuun.