Ossi, 19, purkaa kämppänsä keittiössä kauppakassia: tonnikalaa, nuudelipaketteja, paahtoleipää, 50 sentin appelsiinimehupurkkeja. Siinä ovat opiskelijakukkarolle sopivat herkut.

Ossi muutti kesällä Helsinkiin saatuaan opiskelupaikan ammattikorkeakoulu Stadiasta. Hän asuu kimppakämpässä Pohjois-Haagassa kahden muun opiskelijan kanssa.
”Pelkällä opintotuella ei maksa sekä vuokraa että ruokaa” – saati sitten osta opiskeluissa tarvittavaa tietokonetta. Jotkut Ossin kavereista saavat rahaa vanhemmilta, mutta Ossille asia ei ole aivan yksinkertainen.
Ossin äiti Aila, 56, opiskeli aikoinaan merkonomiksi ja oli hyvässä työpaikassa pankissa. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen hän halusi jäädä kotiin. Aila sai miehensä Keijon kanssa kolme lasta, joista kaksi vanhinta on jo muuttanut perheineen ulkomaille töihin.
Nuorimman lapsen muutettua pois kotoa Ailalle ja Keijolle tuli avioero. Aila lunasti pariskunnan yhteisen asunnon omakseen. Tätä varten hän joutui ottamaan melkoisen asuntolainan. Työpaikan saanti kuitenkin onnistui.
Ailalle on nyt valjennut, mitä vielä on edessä. Jos hän jää 63-vuotiaana eläkkeelle, hän ei pysty lyhentämään jäljellä olevaa asuntolainaa, koska lyhyen työhistorian vuoksi eläke jää pieneksi. Aila joutuu myymään asunnon, jossa hän on asunut suurimman osan elämästään ja kasvattanut kaikki lapsensa.